Ratkaisukeskeinen terapia

PIENIN ASKELIN SUURIIN MUUTOKSIIN

Ratkaisukeskeisessä terapiassa luodaan mielikuva siitä miten asiat ovat, kun kaikki on hyvin. Ajatuksena on, että ihmisellä on olemassa resurssit ja voimavarat auttaa itseään. Asiakkaan omilla arvoilla, toiveilla, ideoilla ja tavoitteilla on suuri merkitys terapiassa.

Ratkaisukeskeinen terapia on tulevaisuus-ja tavoitesuuntautunutta. Ongelmat tiedostetaan, mutta niihin ei juututa. Ongelmien sijasta keskitytään ratkaisuihin ja tavoitteisiin.

Ratkaisukeskeinen terapia tai konsultaatio soveltuu monenlaisiin tilanteisiin, erilaisille asiakasryhmille ja sitä voidaan toteuttaa erimuotoisesti. Ajallisesti ratkaisukeskeinen tapaaminen voi olla lyhyttä, kestää 1-5-10 kertaa tai olla pitempikestoista.

Ratkaisukeskeiset menetelmät ovat myös hyviksi ja toimiviksi todetut erilaisissa kasvatuksellisissa ja käyttäytymisen ongelmiin liittyvissä pulmatilanteissa. Ratkaisukeskeisyyttä käytetään menestyksellisesti myös erityisopetuksessa ja vanhempien voimavaraistamisessa ja konsultoinnissa.

Ratkaisukeskeiset terapiakeskustelut sopivat kaikille ikäryhmille: lapset, nuoret, aikuiset. Tarvitsetko uusia näkökulmia parisuhteeseen tai apua vanhemmuuteen. Elämäntilanteen uudelleenmäärittelyyn tai unelmien todeksitekemiseen.

Ratkaisukeskeiseen terapiaan ja keskusteluapuun voit hakeutua:
Ahdistuksessa
Eroprosessissa
Kriisitilanteissa
Masennuksessa
Paniikkihäiriössä
Perheen kriisitilanteissa
Riippuvaisuuksissa
Sosiaalisten taitojen kehittämisessä
Surun kohdatessa
Traumaattisissa tilanteissa
Töissä jaksamisessa ja työttömyyden ongelmissa
Voimavarojen uudellenmäärittelyssä